Kuukausiarkisto: marraskuu, 2011

Pimeys ja viileys ovat saaneet niin rauhalliset kisuni villiintymään. Öiset taisteluretket rullaverhojen kimppuun, urhoolliset kamppailut sukkien kanssa (niiden, jotka tulevat joskus kauhistuttavina esiin peiton alta) ja väsymätön ruokakaapin oven raapiminen täyttävät ennen uniset hetket. Mikään lelunheilutus ei saa keisarinnoja taintumaan ja viideltä viimeistään pitäisi saada aina seuraa/ruokaa.

Tänään yritän ulkoiluttaa parvekkeella vesisateessa, pedata sängyn hartaasti kisujen kanssa ja leikkiä ainakin puoli tuntia, jotta olisin maanantaina tolkuissani töissä. Tämän vissiin saa aikaan myös se, että pitkät päivät töissä pidentävät päiväunia. Tekisi meille kaikille kolmelle hyvää, että en tekisi ylitöitä…

Joulu on joka tapauksessa tulossa! Bublen joululevy soi tuolla taustalla vaikka se sopii huonosti vesisateeseen ulkona. Neljä jouluvaloa paahtaa ja parvekkeella kynttilät yrittävät pysyä tuulessa päällä. Uusi satsi joulukoristeita odottaa laatikossa esille ottamistaan. Ylähyllyllä on vielä kaksi lisää, mutta ne odottavat seuraavia adventteja.

Kaivoin talvitakin ja talvikengät esille jo pari viikkoa sitten – samaan aikaan joulukoristeiden kanssa. Kaksi jouluvaloa lämmittää kalseaa syysilmaa ja muutama koristepallo kirjahyllyssä virittää toivoa joulun tulosta. Olen syysihminen, joten sää ei aiheuta minussa mitään epätoivon tunteita, mutta talven kuuluu tulla oikeaan aikaan! Vaistot käskevät pukea ihan eri lailla päälle kuin ilmasto vaatisi.

Keisarinnat eivät pidä ilmoista myöskään. Kun ripustan pyykkejä parvekkeelle ja kuljen ovesta, viereinen patteri lämpiää, mutta muuten patterit ovat enintään haaleita. Kylppärin lattialämmitystä ei viitsi paahtaa kauheasti, vaikka vaihdoinkin (halvempaan) tuulisähkösopimukseen. Naru on taas pulskistunut, koska olen hemmotellut pikkuisia herkkulihatikuilla ja jos Naru joskus juoksee niin saadakseen mahdollisimman monta palaa kanatikkua! Uusi höyhenlelu on kyllä aika innostava myös, mutta Villan juostessa puuskuttaen, Naru vaanii loppumattomasti saadakseen sitten painiotteen.

Ikkunat ovat ihan karmean räkäiset, koska pikkulinnut ovat alkaneet viihtyä lähellä taloa ja ihmettelevät maailmaa roikkuen ikkunan puitteesta – luulen melkein, että yrittävät tahallaan aiheuttaa kissaparoille sydänkohtauksen. Jos nenä ei ole kiinni klasissa niin sen läpi yritetään kaivautua.

Sain viettää kivan illan ystävien seurassa tällä viikolla. Ruoka oli mainiota ja viiniä olisi saanut lisääkin. Ostosreissulla Keravalle Tinde-nimisestä putiikista löytyi vaatteita, sopivat farkut, joihin ei tarvitse välttämättä vyötä sekä poncho. Dragon Poncho löytyy myös Simonsenin verkkokaupasta: http://www.karenbysimonsenonline.com/karen-by-simonsen-dragon-poncho-41724a.aspx Ruokamessuilta ostin englantilaista fudgea viemisiksi alakerran naapureille, jotka kutsuivat iltapalalle ja tutustumaan 50-vuotishääpäivänsä juhla-albumiin. Annoin heille kyseisen albumin lahjaksi ja nyt katseltiin, mitä se sai täytteekseen. Omaan jääkaappiin jäi goudaa… Muotimessuilta ostamastani mustasta pellavamekosta ei olekaan kuvaa, pitääpä muistaa ottaa! Yhtään kirjaa ei sen sijaan tarttunut mukaan kirjamessuilta, erittäin outoa.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 56 muun seuraajan joukkoon