Aah ja voih. Helmikuun aurinko hellii Narua, joka paistaa masua patterilla ja selkää auringossa. Konstit on monet, kun paleltaa. Naru onkin vilukissa sanan varsinaisessa merkityksessä.
Villa taas menee avonaisen ikkunan alle tai viihtyy lumihangessa. Vaikea erottaa, onko kyse paksusta turkista vai älyn vähäisyydestä. Ehkä molemmista.
Lämpimät kelit ovat jatkuneet ja siitä seuraa kissapurkan jatkumo kaksion eri pinnoilla. Narun erikoisuus ovat hännän asennot sekä erikoiset käänteet koko kehossa. Villa taasen osaa kadota auringonpaisteeseen – ihan supersankariaineista. Saanko esitellä: superkisut Bubblegum ja Sunshine!
Puuhasin myös syksyisemmän kranssin oveen ja suunnittelin kovasti maalaavani puisen laatikon ja lehtikoteloita, mutta sain vain maalit kaivettua näkösälle ja laiskuus voitti. Ripustin lahjataulun käytävälle ja siirsin lohikäärmepeilin eteiseen sen tieltä. Eteisen oranssi peili pääsi kirppiskassiin.
Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.
Keisarinnat ovat aikuistuttuaan riippumattomampia. Niin kaukana toisistaan siis kuin kaksiossa kissa voi olla toisesta. Ilmojen viilennyttyä siskon lämmin kylki on kuitenkin aika mukava, kuten on todistettu:
Hetkellisesti vaikuttaa olevan niin viileää, että jaksaa kirjoittaa pikkuisen taas kissoista 
Jahka jaksan, kerron myös lomastamme, mutta tähän ihan tuoreet uutiset: raapimapuu on uusittu!
Entisen kangaspäällinen alkoi olla huonossa kunnossa, vaikka raapimaosuus vielä olisi toiminut. Vaihdoin Kalifaan (heh), joka on edelleenkin samaa harmaata päällistä. Tässä on neljä jalkaa ja se on matalampi. Siis ei enää kolinaa seiniin iltatangon aikaan, mutta Villa joutuu keskittymään päästäkseen televisiokaapin päälle!
Toiseksi hankin yhden uuden hiekkalaatikon. Siinä on katto! Jos katon omaava hiekkalaatikko on katollinen, niin mikä on sellainen, joka ei omaa kattoa?
Laatikkoa hämmästeltiin kovin. Tänään Naru käveli sisään laatikon ovesta kuin olisi tehnyt sitä aina. Villaa harmitti vietävästi ja tuli seisomaan laatikon luo. Ensin kokeiltiin vähän tassulla ja sitten tönäistiin kuonolla. Sitten astahti Villakin sisään! Harkintaan kului noin tunnilleen vuorokausi.
Ikeasta tarttui mukaan ihana tyyny, josta tulee toinen lattiatyyny keisarinnoille. Jos iso tähtityyny on herttuattarelle niin onko tämä sitten kalifittarelle:) – onkohan sellaista sanaa edes…
Kevät on ollut aika rankka. Pitkiä työpäiviä, kolmas kevät kun saan allergiaoireita koivusta ja liiallista Pepsin juontia. Nyt on SE hetki. Loma alkoi!
Green Dayn konsertti eilen auttoi vapautumaan kesälaitumille. Olin ensi kertaa ns. stadionkonsertissa, jossa on yleisöä viisinumeroinen luku. Vanhaa kovin vaivaa, ettei päässyt istumaan. Mutta ehkä tästä vielä toetaan perjantaiksi shoppailutourneelle, joka odottaa.
Pimut, pantterit eli keisarinnat voivat pulskasti. Vähän liiankin pulskasti. Namiherkkuja ja lautasten nuolentaa on vähennetty terveyden nimissä. Naru on käynyt aika usein juomassa ja jokin aiheutti kakkamyrskyilmiön viime viikonloppuna, mutta nyt vaikuttaa taas normaalilta.
Meitä kolmea odottaa kesäpaikka ja pienille sellainen on rankkaa. Ja minulle. Kotihömelöiden suurin kauhu on joutua pois kotoa! Siksipä olen varannut viimeisen lomaviikon kotona oloon. Oi autuus:)
Uusi laserlelu on vihreä ufon näköinen kapistus, joka sinkoaa lasersäteitä kiinni otettavaksi. Se tuottaa jonkinlaista kihinää karvanassuihin, mutta ei toivomallani tavalla, energiaa jää purettavaksi varpaisiin, verhon naruun, kaapin oven kolisteluun ja kaiken laatuiseen yöunia häiritsevään puuhailuun.
Tuon joka aamu lehdenhakureissulta oikeaa ruohoa syötäväksi. Naru ottaa asian vakavasti, Villa ryhtyy leikkimään korrellaan ja tuo sitä jalkoihini, jotta heiluttaisin sitä. Näin tapahtuu, kunnes Naru kaappaa ruohon ja syö sen!
Naru on päättänyt, että aamuviideltä on paras aika osoittaa hellyyttä. Tämä tapahtuu siten, että etsitään paljas, mahdollisimman pehmeä ruumiinosa (jota useimmat onneksi ovat), leivotaan sitä ankarasti kehräten niin, että nenän päähän muodostuu tippa. Äärimmäisen tuskallista, tuottaa väsymystä työpäivään tuntia vähemmän yöunen takia, mutta on aivan liian ihanaa keskeytettäväksi. Narun tippa on ihan lähellä kasvojani ja näen ilman lasejani jokaisen yksityiskohdan ihanista kasvoista <3
Saimme lintusilta käyttämättömäksi jääneen leikkiputken. Se on pehmeää, pörröistä kangasta ja on saavuttanut suuren suosion. Sen sisällä jopa otetaan päiväunia!
Olen ilokseni saanut siskon mieheltä langattoman modeemin (osti itselleen hienomman…), joten surffaan entistä vapaammin. Mutta huomaan sen vähentäneen bloggailua. Nytpä siis asetuin tukevasti keittiön pöydälle, latasin uusimmat kuvat kamerasta ja ryhdyin kirjoittamaan.
Pyysin erittäin ovelasti pomoani kehityskeskusteluuni omaan kotiini. Tainnutin hänet ensin pastalla ja mutakakulla!
Edellisestä vierailusta viisaana hän kaivoi päälle vaaleat kesävaatteet. Edellisellä kerralla mustat housut oli teippiharjattava ennen seuraavaa paikkaa.
Villa oli jälleen se uteliaampi tapaus, roikkui lahkeessa ja tunki lautaselle ihan katsomatta mitään arvoasemia Villa on myös saaliinhimoinen: linnut ja oravat pihalla saavat natkuttamaan sitä ihme tuskanääntä, jota kissat saaliin ollessa tavoittamattomana pitävät.
Naru on viihtynyt kyljessä kylmien kelien palattua. Aamulla ensin herätettiin ja kun se ei noussutkaan niin jatkettiin unia säärtä myöten venyttäytyen. Illalla tullaan viereiseen korituoliin ja rapsutukset kelpaavat. Olen silittänyt karvoja pois molemmista ja saanut helposti ihan pehmeästi rapsutellen kourallisen karvaa…
Valon lisääntyminen on aiheuttanut vaikeaa levottomuutta Valkeissa Agenteissa. Kärpäset ja linnut ja pöyhiukkaset näkyvät nyt öiseenkin aikaan. Mikään murina tai tyynyn heittely ei auta oireisiin: patterin päälle loikkaaminen, verhossa roikkuminen, siskon hännän tavoittelu patterilta verhon läpi (kaikesta tästä aiheutuu patterin kolinaa ja sitä hermoja raastavaa ääntä, joka syntyy, kun paksua verhoa kynsitään). Lyhyet yöunet aiheuttavat lievää hysteriaa, varsinkin yhdistettynä pieneen annokseen alkomahoolia…. Miksi ottelut kärpästen kanssa eivät tapahdu olohuoneessa? En tietäisi niistä mitään!
Viikolla Villa päätti, että Naru on nalle: tukeva ote hännästä ja ei kun raahaamaan kohti kaukaista nallepiiloa. Naru ei tykkää yhtään… Naru on alkanut taas päästä niskan päälle siskosten kähinöissä. Ilmeisesti Agentit ovat niin saman painoisia ja muutenkin tasaveroisia, että hienoinenkin värähdys olosuhteissa saa arvoasetelman muuttumaan.
Ruoka maistuu molemmille liiankin hyvin ja yritys vähentää annosta saa aikaan katkeria mielenosoituksia. Molemmat vain alkavat näyttää enemmän pötkylöiltä kuin keisarinnoilta… Niinhän se on, että kotieläin muistuttaa omistajaansa. Päteeköhän se kissoihin, kun yleensä on puhe koiraystävän valinnasta? Kakan määrä on myös huomattava, onneksi ei tarvitse ojanpohjilta kerätä näiden jätöksiä!
Kuvagalleriassa on tallennettuna äärimmäisen suloisen, nukkuvan Villan pienetkin asennon muutokset. Unet oli pakko saada ottaa sängylle kasatussa, pyykkäystä odottavassa läjässä, jonka värit sattuvat olemaan sangen hempeät. Täydellistä! Kuvissa Naru nauttii vasta vaihdetusta lakanasta ja aamupainin voittajan palkinnosta: levosta tähtityynyllä.
Sain kylään toisen kissaihmisen, joka toi mukanaan suloisen kissakortin, pikkupullon kuoharia ja kissa-aiheisen soittorasian. Kissakortti on kauan aarteena säilytetty, Kreikasta tuotu. Olen asiaankuuluvan vaikuttunut uhrauksesta! Kortin aiheteksti on “The cat’s doll”, mutta käsin kirjoitettu osuus on paljon vaikuttavampi: “Valliraitin Valtias, Silkkiturkin Ilmarinen (alias Teppo) lähettää ihailevat terveisensä Kauniaisten Keisarinnoille huhtikuussa armon vuonna 2010″ Korttiin on liimattu kuva Valtias Ilmarisesta alias Teposta, mutta siitä otettu kuva ei onnistu…
Elämä on ihanaa!
Keisarinnat ovat nyt mielestäni täysikasvuisia. Mittasuhteet ovat kohdallaan, joskin Villa on pörröisyytensä vuoksi vähän jääkarhumainen. Käden alla on silkkaa lihasta! Se tarkoittaa myös, että painit ovat saaneet ihan uudet mittasuhteet. Lattialta löytyy aamujamien jälkeen tupsuja…
Verhot oli pakko ottaa pois, koska niissä roikkuminen oli jostakin syystä tosi hauskaa. Yöllä alas romahtavaan verhoon herääminen ei ole hauskaa… Nyt olen laittanut kesäksi tukevat samettiverhot, joihin ei kynsi pysty.
Narun mielestä vatsan rapusutus on makeaa ja vielä ihanampi on aamulla herättää ruokkija painelemalla paljasta ihoa – mistä sitä vain paljaana on, mutta kaikkein mieluiten kainalon alta. Kynsiä ei säästellä… Kehräys on kuitenkin niin hurjaa, ettei pahoinpitelyhetkeä viitsi ihan heti lopettaa.
Ja lihansyöjiä nämä ovat. Pasteijat jäivät vahingossa pöydälle, kun vein roskia. Yksi oli napattu heti mutustettavaksi. Villa on ihan hurja aamuisin, koska leivältä saattaa tipahtaa jotakin ihanaa. Sen varmistamiseksi on hyvä kiivetä pienen matkaa säärtä pitkin. Kolme kiloa kadeksan hyvin terävän kynnen varassa reidessä kiinni saa kyllä leivän päällyksineen lentämään!
Pääsiäisenä vietimme viidestään aikaa mökillä, jossa asustimme sisareni kahden kollin kanssa. Mörkö ja Aave pääsivät siis tämän satsin kuvagalleriaankin:) Pari ensimmäistä yötä menivät mellestäessä. Naru rakastaa pitkää käytävää, jolla aamu- ja iltajamit sujuvat kuin raiteilla pitkin parkettia. Villa taas yrittää päästä lauman pomoksi ja tahallaan uhmaa kuusikiloista Mörköä ja seitsenkiloista Aavetta.
Näin Villan syöksähtävän Mörön niskaan! Alakynteen jää joka kerta… Naru on pahaksi onneksi päätynyt lauman alimmaksi ja tuntee sen nahoissaan. Kerran näin Mörön nappaavan Narua selästä ja vierähtävän koko painollaan päälle. Ei mitään paritteluelkeitä vaan selkeä hyökkäys. Se näytti vähän pahalta, mutta en nähnyt kun kerran. Ilmeisesti kissoille riittää harvakseltaan osoittaa arvoasemansa.
Villa löytää joka kerran nallen, joka on yhtä iso kuin Villa itse – kevyempi tietysti. Nalle on ihanan ruskea ja pehmeä ja se viedään tapettavaksi joka kerta. Tai oikeastaan se on ihana napata ja raahata vaikeasti jonnekin kauas. Sitten sen viereen jäädään vähän hämmentyneen näköisenä istumaan:)
Mutta kyllä molemmat ovat nukkuneet ja selvästi nauttineet omasta kodista sittemmin:)
Onneksi. Yksi kiima per pentu riitti paremmin kuin hyvin!
Kameraan on kertynyt paljon kuvia sitten viime kirjoittaman. Pääsiäisloma mökillä aiheutti pitkähkön tauon kirjoituksiin, mutta onneksi tämä on vapaaehtoista…
Ihanaa, miten ihanaa. Saa taas NUKKUA. Petasin viikonlopuksi uudet liinavaatteet ja Valkeat Sisaret kiirehtivät omimaan karvattoman pedin. Mutta siitä viis – yhdeksän tuntia liki häiriötöntä unta on nannaa.
Naru on viime ajat ollut porukan pomo. Aiemmi Villa voitti kähinät ja valitsi nukkumapaikan ensin. Enää ei ole niin. Naru tuntuu oikein juhlivan kuningattaren sijaansa.
Kävimme parvekkeella nuuskimassa lunta ja helmikuun valoa. Villa kävi oikein pyörimässä ja maistoi lunta! Naru jäi kuninkaallisesti ovensuuhun, nuuhkutti sentään vähän. Pakkasta ei ollut kuin kolmisen astetta, mutta liian kylmä Narulle!
Naru tuntuu jatkuvasti palelevan. Tässä erikoisin asento patterin päällä lämmittelystä… Iltaisin katsomme nyt yhdessä televisiota. Aiemmasta poiketen Naru tulee syliin nukkumaan – Villa jää etäämmälle tai tulee enintään viereen. Kyse on joko uudesta pomon paikasta tai silkasta palelusta.
Patterin päältä näkee tietysti näppärästi ulos. Siirsin pöydän pois ikkunan alta, koska verhon ja varsinkin sen narun kanssa oli liian hauska yöllä leikkiä.
Rullaverho on laskettava yhä niin alas, että se menee patterin päälle jotta Naru voi mennä helposti yölläkin sen päälle lämmittelemään. Jos verho jää liian alas, seurauksena on kovaääninen paini verhon kanssa. Haittapuolena on, että sivuverhoja ei saa vetää peittämään rullaverhon reunoja eli valoa tulee, mutta silti vähemmän kuin jos verho olisi kokonaan auki. Joskus herään silti verhopainiin, koska Villa innostuu tavoittelemaan Narun häntää verhon alta, jos se liikkuu liian kiinnostavasti.
Nautin yhä suunnattomasti tästä näystä: pennut nukkuvat rauhallisesti <3
Viikolla kotiin tultuani olivat olohuoneen tauluhyllyn taulut lattialla. Taidemakumme eivät siis kohtaa? Onkohan Mucha liian graafinen ja tarve olisi luonnollisempaan ilmaisuun?
Salamavalo siis ei todellakaan saa olla käytössä <3
